Pietarsaaren Siikaluoto

Arkkitehtuurikilpailuvoitto Nimimerkki: Rubikon 2015

Pietarsaaren Siikaluoto – Rubikon

UKI Arkkitehtien aluesuunnitelma palkittiin ensimmäisellä palkinnolla yleisessä aatekilpailussa, jossa haettiin uusia ratkaisuja Siikaluodon teollisuusalueen kehittämiseen Pietarsaaren keskustassa. Kilpailualue käsittää noin kahdenkymmenenviiden hehtaarin alueen, jonka keskeisimmän osan muodostaa Siikaluodon konepaja- ja valimoalue. Ratapiha erottaa teollisuuskorttelit kaupungin historiallisesta keskustasta, joka kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin. Alue on kokonaisuudessaan kehittyvän kaupungin tulevaa ydintä.

rubikon-alueleikkaus

Kilpailutehtävässä tuli pohtia alueella säilytettävän sekä uuden rakentamisen mittakaavaa suhteessa ympäröiviin alueisiin. Tarkoituksena oli myös kehittää uusia ideoita poistuvan teollisuusalueenkehittämiseksi kaavoituksen tarpeisiin. Kilpailuehdotuksilta toivottiin innovatiivista otetta kaupunkirakenteen kehittelyyn sekä uusia ideoita ekologisten ja sosiaalisten, asunto-energia- sekä liikenneratkaisujen osalta. Tarkoituksena oli löytää pitkälle tulevaisuuteen kantavia ratkaisuja uuden vetovoimaisen kaupunginosan luomiseksi kaupungin kehitysstrategioiden mukaisesti.

UKI arkkitehtien ehdotuksessa alueen saavutettavuus, läpikuljettavuus, toimintojen monipuolisuus, imagon kirkastaminen ja mittakaavan inhimillistäminen ovat kantavia teemoja. Alueelle osoitettiin mm. 40 000 ke-m² asuinrakentamista, monipuolisia palveluja ja harrastetiloja sekä uusi jalkapallostadion. Vanhojen teollisuuskiinteistöjen uudessa käytössä korostuvat eri toimintojen ja ihmisten välinen vuorovaikutus sekä näiden toimintojen väliset synergiat. Suunnittelutyötä on jatkettu kilpailuvaiheen jälkeen asemakaavoituksen ja toteutuksen pohjaksi.

Ehdotus vastaa kokonaisuudessaan erinomaisesti kilpailutehtävään. Suunnitelma on kaupunkirakenteeltaan hyvin selkeä ja johdonmukainen sekä kokonaisansioiltaan kilpailun toimivin. Uuden alueen identiteetti tukeutuu olemassa olevaan historiaan, mutta muodostaa myös täysin uudenlaisen ja dynaamisen osan laajenevaa ydinkeskustaa. Ehdotus on vahvan kokonaisotteensa vuoksi joustava sekä mahdollistaa vaivattoman jatkokehittämisen kadottamatta sen ansiokasta perusideaa. Kokonaisuudessaan työ on taitavasti tehty ja antaa hyvän kehyksen Pietarsaaren keskustan laajentumiselle.

Ote kilpailun arvostelupöytäkirjasta

rubikon-05