Vanessa Arias
Arkkitehti, Jyväskylä
Valmistuin arkkitehdiksi Simón Bolívar yliopistossa Caracasissa, Venezuelassa. Kävin Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 2011, ja siitä lähtien olen ollut kiinnostunut pohjoismaisesta suunnittelusta. Muutin Suomeen vuonna 2015 ja tein lopputyöni paikallisesta koulutusjärjestelmästä sekä uusista oppimistiloista. Keväällä 2019 aloitin työt UKI Arkkitehdeilla Jyväskylän toimistossa, ja olen otettu että saan kuulua tähän ammattilaisten joukkoon.
Erityisesti minua kiinnostaa oppimistilat ja kestävä design. Minulla on ollut mahdollisuus olla mukana erilaisten oppimisympäristöjen suunnittelussa (Piaroa-heimolle Amazonin sademetsässä sekä Suomessa, ottaen huomioon erinomaisen pedagogisen järjestelmän) ja nämä kokemukset ovat vaikuttaneet visiooni ja päämäärääni arkkitehtina. Pidän myös asuinympäristöprojekteista eri skaaloissa, joiden parissa nyt työskentelen UKI:lla.
Olen luova ja innokas persoona ja kiinnitän huomiota yksityiskohtiin. Haluan löytää innovatiivisia ratkaisuja ongelmiin. Vapaa-ajalla tykkään matkustaa ja haluan oppia tuntemaan erilaisia kulttuureja, kieliä sekä yhteiskuntia. Pidän valokuvaamisesta ja luonnossa olemisesta. Minä uskon arkkitehtuuriin, jossa tilat ovat harmoniassa luonnollisen ympäristönsä kanssa.
Yhteystiedot
p. 050 475 8080
etunimi.sukunimi@ukiark.fi