Ari Harju
Rakennusarkkitehti, Rovaniemi
Muutos on aina hyvästä.
Aloitin elämäntyöni rakentamisen parissa heti peruskoulun jälkeen. Pari vuotta vierähti työmaalla rakennusalaan tutustuessa. Monttutöistä hain ja pääsin Rovaniemen teknilliseen kouluun, josta valmistuin rakennusalan teknikoksi vielä poikasena. Totuttelin suunnittelun maailmaan neljä vuotta mestarin papereilla ennen kuin hain Tampereen tekuun, josta suoritin rakennusarkkitehdin tutkinnon 1988.
Opintojen jälkeisiin vuosiin sisältyy lukuisa määrä erilaisia projekteja. Suurin osa viimeisimpien vuosien projekteista on ollut julkisen puolen korjauskohteita. Kohteina on ollut mm. kouluja, toimistoja, päiväkoteja sekä terveydenhuollon tiloja. Osa kohteista on ollut suojelukohteita.
Uudisrakennustuotantoa on ollut vähemmän. Erikokoiset teollisuusrakennukset ovat muodostaneet ison osan suunnittelemistani uudisrakennuksista.
Olen ollut kohteissa sekä projektiarkkitehtina kuin myös pääsuunnittelijana.
Olen harrastanut kaikenlaista urheilua lähes koko elämäni, myös kilpailu mielessä. Iän myötä olen hieman rauhoittunut ja jättänyt kilpaurheilun taakseni.
Kamera on viihtynyt aina seurassani. Analoginen aika kului pääosin diakuvauksen parissa. Kuvasin ja vedostin myös mustavalkoisia kuvia. Jossain vaiheessa kamera vaihtui siveltimiin, mutta digitaalisen kuvaamisen myötä, maalaan taas kameralla.
Yrityskaupan kautta olen tuore Ukilainen.
Yhteystiedot
p. 040 120 6605
ari.harju@ukiark.fi