Jyväskylän Piippuranta

Jyväskylä 2015 kilpailuvoitto alue- ja asuntosuunnittelu

Jyväskylän kaupunki ja Skanska Talonrakennus Oy järjestivät yleisen arkkitehtuurikilpailun Jyväskylän Kankaan vanhan tehdasalueen aloituskortteleista v. 2014. Kangas on Jyväskylän kaupungin merkittävin kaupunkikehityshanke seuraavan vuosikymmenen aikana ja sen tulee kaupungin strategian mukaan edustaa parasta mahdollista kaupunki- ja rakennussuunnittelua ja luoda mallia tulevaisuuden kaupungille.

Tutustu alueelle valmistuneisiin kahteen kerrostalokohteeseen allaolevista linkeistä.

kirjosiipi-4

Kilpailussa haettiin sekä asuntosuunnittelun ratkaisuja, että samalla korttelien asemakaavallisia ratkaisuja. Tuomaristo kiinnitti erityistä huomiota arkkitehtuurin lisäksi rakentamisen vaiheistukseen, ratkaisujen energiatehokkuuteen ja asumisen tekijöihin kuten yhteisöllisyyteen ja korkeatasoiseen ja monipuoliseen asuntosuunnitteluun. Kilpailun tarkoituksena oli löytää alueen ensimmäisen uudisrakennusvaiheen asemakaavoituksen ja toteutuksen pohjaksi korkeatasoinen viihtyisän asuinalueen suunnitelma, joka kunnioittaa maakunnallisesti arvokasta kulttuurihistoriallista teollisuusympäristöä ja samalla muodostaa kaupunkikuvallisen lähtökohdan ja tavoitetason koko Kankaan toteutukselle.

kirjosiipi-2

UKI arkkitehtien voittaneessa ehdotuksessa alueesta on luotu eheä, mutta toiminnallisesti monipuolinen, energiatehokas ja omaleimainen kaupunginosa. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä teollisuusmiljöö on otettu arvoiseensa käyttöön. Alueen identiteetti muodostuu vanhan teollisuusympäristön hengen ja ympäröivän luonnon säilyttämisestä sekä mahdollisuudesta monipuoliseen yhteisöllisyyteen. UKI Arkkitehdit on jatkanut suunnittelutyötä kahden toteutettavan asuinkerrostalon osalta. Alueen ensimmäinen asuinkerrostalo, As. Oy Raina valmistuu alkuvuodesta 2017.

”Ehdotus vakuuttaa tuomaristoa vahvalla kaavallisella ja arkkitehtonisella otteellaan. Ehdotuksen tekijä on huolella perehtynyt osayleiskaavaan ja kilpailun taustoihin, joka näkyy ehdotuksen varmaotteisuutena. Ehdotus noudattaa pääpiirteissään osayleiskaavaa tuoden siihen oman mielenkiintoisen tulkintansa. Esitetty materiaali- ja väripaletti luo hienoviritteisen vaihtelevuuden alueen kokonaisilmeeseen. Asuntosuunnittelu on varmaotteista ja hyvin kilpailun järjestäjän toiveita huomioivaa. Lähiympäristön suunnittelu on rouheaa ja materiaaleiltaan onnistunutta. Vapaasti rajautuva pihakatu on mielenkiintoinen ja yhdistyy luontevasti osaksi tehdasaluetta.”

Ote kilpailun arvostelupöytäkirjasta

kirjosiipi-5