Kontinkankaan vanhan sairaalan peruskorjaus
Oulun vanha lääninsairaala valmistui 1940-luvun alussa ja se edustaa puhdaspiirteistä sairaalafunktionalismia, suunnittelijana arkkitehti Uno Ullberg. Rakennus puistomaisine piha-alueineen on suojeltu asemakaavassa. Rakennus on koko historiansa ajan toiminut sairaalana.
Edellinen peruskorjaus ja laajennus tehtiin 1970-luvun loppupuolella, kun sairaala OYS:n valmistuttua tuli Oulun kaupungin käyttöön. Korjauksessa purettiin paljon alkuperäisiä rakennusosia, mutta rakennuksen ulkoinen perusilme säilyi.
Kun uusi kaupunginsairaala valmistui naapuritontille 2000-luvun alussa, ryhdyttiin vanhalle sairaalalle etsimään uutta käyttöä. Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut päätettiin keskittää Kontinkankaalle, ja näin uuden hyvinvointikeskuksen luonnossuunnittelu vanhaan lääninsairaalan päärakennukseen alkoi vuonna 2010. Peruskorjaus valmistui 2014.
Sairaalan vanha tiilirunko ja pääaulasta lähtevät kolme siipeä pääkäytävineen toimivat edelleen hyvänä perusratkaisuna uudelle toiminnalle: käytävien molemmin puolin tehtiin käyttöjoustavia vastaanottohuoneita eri hyvinvointipalveluiden toiminnoille. Rakennuksessa on mm. terveyskeskus- ja neuvolatiloja, erikoislääkärien, opiskelijaterveydenhuollon sekä lasten ja nuorten kuntoutuksen tiloja.
Alkuperäisiä rakennusosia kartoitettiin ja säilytettiin korjauksen yhteydessä, tärkeimpinä näistä aulan pääportaikko, päätyporrashuoneet, portaikkojen funkkistyyliset teräslasiseinät sekä parvekkeet. Pääportaikkoon sijoitettiin taiteilija Raimo Törhösen kuusiosainen seinämaalaus ”Ajokoiravärioppi”