UKI Arkkitehdit saa uusia osakkaita
UKI Arkkitehdit Oy laajentaa osakaspohjaansa. Kaikki kuusi uutta osakasta ovat toimistossa työskenteleviä arkkitehtejä: Raija-Liisa Miesmaa, Pauli Koivisto, Kimmo Turpeenniemi, Teuvo Tuorila, Ulla Passoja ja Timo Tyynismaa.
Yrityksen pääomistajana pysyy edelleen toimitusjohtaja Mikko Heikkinen. Lisäksi jo aikaisemmin osakkaita ovat olleet toimiston arkkitehdit Kimmo Mansisto ja Pentti Komulainen.
Mikko Heikkisen mukaan osakaspohjan laajennuksen tavoitteena on ennen kaikkea varmistaa toimiston menestys ja kehitys myös jatkossa.
”Haluamme osakkuudella sitouttaa avainhenkilöitämme entistä vahvemmin UKI Arkkitehteihin. Meille on tärkeää, että avainhenkilömme ovat tiiviisti mukana rakentamassa yrityksen yhteistä tulevaisuutta. Toisaalta osakkuus myös osoittaa, että nämä puolestaan luottavat UKI Arkkitehteihin”.
Mikko Heikkinen
Heikkinen uskoo lisäksi, että toimiston sisäinen sitoutuminen ja luottamus heijastuvat myönteisesti myös asiakkaisiin.
UKI Arkkitehdit Oy on yksi Suomen suurimmista arkkitehtitoimistoista. Sen palveluksessa Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä on tätä nykyä viitisenkymmentä henkeä.