UKI Arkkitehdit vahvistuu sairaalasuunnittelun huippuosaamisella – Arkkitehtiryhmä Reino Koivula liittyy osaksi UKIa

Arkkitehtiryhmä Reino Koivula osaksi UKI Arkkitehtejä yhteiskuva sopimuksen allekirjoittamistilaisuudesta

Suomalaisessa arkkitehtuurissa tapahtuu merkittävä yhdistyminen, kun UKI Arkkitehdit on ostanut Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy:n koko osakekannan.

Arkkitehtiryhmä Reino Koivula on yksi Suomen tunnetuimmista sairaalasuunnitteluun erikoistuneista toimistoista, jonka juuret ulottuvat lähes 80 vuoden taakse. Toimistolla on merkittäviä sairaalahankkeita sekä itsenäisesti toteutettuina että yhteistyössä eri arkkitehtitoimistojen kanssa. Tämän hetken suurin yhteistyöhanke on Malmin uusi sairaala, josta käydyn arkkitehtuurikilpailun voitto tuli vuonna 2024. Toimisto oli mukana myös vuonna 2018 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnolla palkitun Uuden lastensairaalan suunnittelussa.

UKI Arkkitehdit puolestaan on mukana useissa Suomen merkittävimmissä tulevaisuuden sairaalahankkeissa, kuten Oulun yliopistollisen sairaalan, Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Helsingin Laakson sairaalan suunnittelussa.

Yrityskauppa lujittaa UKI Arkkitehtien jo valmiiksi vahvaa asemaa sairaalasuunnittelussa, mutta myös pääkaupunkiseudulla ja valtakunnallisesti. Kaupan myötä yhteen liittyvät kaksi pitkän historian omaavaa toimistoa, joita yhdistävät vahva asiantuntijuus, käyttäjälähtöinen suunnittelu ja yhteinen arvomaailma.

”Tämä on meille strategisesti tärkeä askel. Sairaalasuunnittelu on vaativa erityisosaamisen alue, jossa kokemus ja referenssit ratkaisevat paljon. Koivulan osaaminen täydentää UKIa erinomaisesti ja vahvistaa kilpailukykyämme tulevissa hankkeissa”, sanoo UKI Arkkitehtien toimitusjohtaja Ulla Passoja.

Yrityskauppa tuo UKIlle noin kymmenen kokeneen ja taitavan sairaalasuunnittelijan tiimin sekä poikkeuksellisen vahvan referenssikannan. Samalla UKI vahvistaa kykyään vastata yhä vaativampiin terveydenhuollon rakennushankkeisiin. Passojan mukaan yrityskauppa on myös viesti uskosta tulevaisuuteen.

”Me haluamme katsoa eteenpäin. Tällä porukalla pärjäämme, vaikka markkina on haastava. Kun työyhteisössä on kaikilla hyvä olla, niin tekijät luottavat toisiinsa ja lopputulos on erinomainen. Samalla meillä on kunnianhimoa kehittyä, kasvaa ja vahvistaa asemaamme myös tulevaisuudessa. Tätä rakennamme nyt yhdessä”, Passoja kiteyttää.

Yrityskaupan jälkeen UKI työllistää noin 120 arkkitehtuurin ammattilaista Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Toimisto on perheyritys jo kolmannessa polvessa ja samalla Suomen suurin työntekijöidensä omistama arkkitehtitoimisto.

”Yhdessä olemme vahvempia”

Arkkitehtiryhmä Reino Koivulan toimitusjohtaja Markus Kuuselan mukaan toimistossa nähtiin, että toimintaympäristön muutokset ja yhä vaativammat hankkeet edellyttävät entistä vahvempia kumppanuuksia.

Yrityskaupan yksi merkittävimmistä hyödyistä on se, että UKI Arkkitehdit pystyy jatkossa osallistumaan entistä suurempiin sairaalahankkeisiin. Kun yhdistetään UKIn ja Koivulan sairaalasuunnittelun osaaminen, kokemus sekä asiantuntijaresurssit, syntyy poikkeuksellisen voimakas toimija vaativien terveydenhuollon hankkeiden suunnitteluun.

”Olemme pohtineet yrityksen tulevaisuutta usean vuoden ajan. Näimme pitkällä aikavälillä enemmän mahdollisuuksia yhdessä kuin erillisinä toimijoina. UKIn kanssa muodostamme vahvan kokonaisuuden, jossa molempien osaaminen tukee toisiaan. Meitä yhdistävät samanlainen tapa johtaa, tehdä töitä ja kohdata asiakkaat”, Kuusela sanoo.

Yhteinen arvopohja nousi esiin keskusteluissa jo varhaisessa vaiheessa. Molemmissa toimistoissa korostuvat pitkäjänteisyys, vastuullisuus ja käyttäjälähtöinen suunnittelu.

UKI Eteläisen aluejohtaja Susanna Kalkkinen sanoo olevansa erittäin tyytyväinen toteutuneeseen kauppaan, joka tuo selkeitä etuja sekä asiakkaille että suunnittelutiimeille. Nyt käynnistyvä yhteistyö näyttäytyy hedelmällisenä.

Kalkkinen tuntee molemmat organisaatiot poikkeuksellisen hyvin, sillä hän työskenteli Arkkitehtiryhmä Reino Koivulassa 25 vuoden ajan ennen siirtymistään UKI Arkkitehteihin vuonna 2023.

Molemmilla toimistoilla on pitkä kokemus esimerkiksi HUSin hankkeista, ja jatkossa osaamista voidaan hyödyntää joustavasti yhteisissä projekteissa.

”Voimme jakaa suunnittelijaosaamista tehokkaasti eri hankkeiden välillä ja hyödyntää koko organisaation taitoa asiakkaiden parhaaksi.”

Osaamisen näkökulmasta sairaalasuunnittelun merkitys ulottuu sote-kiinteistöjä laajemmalle. Sairaalasuunnittelu kuuluu arkkitehtuurin vaativimpiin erikoisaloihin, sillä samassa hankkeessa yhdistyvät hoitoympäristöt, työtilat, oppimisympäristöt, palvelut ja erilaiset kohtaamispaikat. Kalkkisen mukaan juuri tämä tekee sairaalasuunnittelijoista poikkeuksellisen monipuolisia arkkitehtisuunnittelun asiantuntijoita.

Lähes 80 vuotta sairaalasuunnittelun osaamista saa jatkoa

Yrityskauppa merkitsee uuden vaiheen alkua myös Arkkitehtiryhmä Reino Koivulan pitkälle historialle. Yrityksen perusti Reino Koivula, ja hänen poikansa Pekka Koivula on ollut mukana toiminnan kehittämisessä lähes 60 vuoden ajan.

Vuonna 1947 perustettu toimisto on perinteikäs sairaalasuunnittelun erikoisosaaja, joka on osallistunut satoihin uudis- ja korjausrakentamisen hankkeisiin Suomessa ja ulkomailla.

”Osaamistamme on vuosikymmenten aikana tarvittu aina Lapista Lesothoon”, luonnehtii pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Pekka Koivula.

Hänen mukaansa toimistosta kiinnostuneita ostajaehdokkaita oli vuosien aikana useita, sillä sairaalasuunnittelun erityisosaaminen on Suomessa harvinaista ja arvostettua. Lopulta ratkaisevaksi tekijäksi Koivulan mukaan nousi luottamus siihen, että UKI on erittäin laadukas yritys, joka pystyy tarjoamaan parhaat edellytykset osaamisen kehittämiselle myös tulevaisuudessa.

Päätös yrityksen tulevaisuudesta ei ollut ensisijaisesti taloudellinen ratkaisu, vaan Koivulan mukaan kyse on ennen kaikkea siitä, että lähes kahdeksan vuosikymmentä rakentunut osaaminen, kokemus ja suunnittelukulttuuri saavat arvoisensa jatkajan.

”Fiilis on tavallaan outo, mutta myös tyytyväinen. Kun meidän toimistomme kymmenen spesialistia siirtyvät UKille, niin myös heidän ainutlaatuinen osaamisensa säilyy.”

Pekka Koivula, Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy

Koivula sanoo arvostavansa erityisesti sitä, että UKI on säilyttänyt asemansa itsenäisenä arkkitehtitoimistona aikana, jolloin osa alan toimijoista on liittynyt osaksi laajempia suunnittelu- ja insinöörikonserneja.

”UKIssa erityisen hyvä puoli on, että se on puhtaasti arkkitehtitoimisto, joka on toiminnassaan keskittynyt laadukkaaseen arkkitehtisuunnitteluun.”

Sairaalasuunnittelussa laadulla on Koivulan mukaan erityinen merkitys. Rakennukset ovat pitkäikäisiä investointeja, joiden toimivuus vaikuttaa vuosikymmenten ajan niin henkilökunnan työhön kuin potilaiden hoitoon. Siksi suunnittelun ytimessä on aina ollut käyttäjien tarpeiden ymmärtäminen ja toimintojen huolellinen kehittäminen yhdessä asiakkaan kanssa.

UKI Arkkitehtien hallituksen puheenjohtaja Mikko Heikkinen kertoo, että keskusteluja Arkkitehtiryhmä Reino Koivulan kanssa käytiin noin kolmen vuoden ajan ennen kaupan toteutumista.
Toimistojen välillä nähtiin alusta asti poikkeuksellisen paljon yhteisiä piirteitä ja yhteistyömahdollisuuksia – niin arvoissa ja kulttuurissa kuin historiassa ja tavassa tehdä arkkitehtuuria.

Heikkisen mukaan yhdistyminen tuo yhteen kaksi sairaalasuunnittelun erikoisosaajaa, joiden vahvuudet täydentävät toisiaan erinomaisesti. Hän kuvailee yrityskauppaa täydelliseksi osumaksi, joka vahvistaa UKIa merkittävästi.

”Olemme yhdessä samassa suunnittelun eturivissä. Koivulan suunnittelijat ovat alansa huippua, samoin heidän mukanaan tulevat referenssit.”

Ulla Passoja lisää, että Koivulan tiimissä työskentelee kokeneita sairaalasuunnittelun asiantuntijoita, joilla on takanaan pitkä kokemus vaativista hankkeista mutta samalla vielä pitkä työura edessään. Vaativan sairaalasuunnittelun osaaminen rakentuu vuosien kokemuksen kautta, ja Koivulan mukana UKI saa asiantuntijoita, jotka vahvistavat yhtiön osaamista välittömästi sekä tukevat sairaalasuunnittelun erityisosaamisen jatkuvuutta tulevaisuudessa.