Ari Kautto

Rakennusarkkitehti, Jyväskylä

Liityin UKI Arkkitehtien tiimiin syksyllä 2022 yrityskaupan myötä.

Alalle olen siirtynyt valkolakki päässä heti YO-kirjoitusten jälkeen vuonna 1980 ja sillä tiellä ollaan edelleen. Valmistuin rakennusarkkitehdiksi Tampereelta vuonna 1986 ja melko pian valmistumiseni jälkeen pääsin projektinvetäjän hommiin. Vuosien saatossa olen toiminut lukuisten erilaisten projektien parissa ja viihtynyt työssäni erinomaisesti ja samalla kartuttanut tietotaitoani. Olen aina pitänyt arkkitehtuurin moniulotteisuudesta, työstä työkavereiden, muiden suunnittelijoiden, tilaajan edustajien ja varsinaisten rakentajien kanssa. Tiivistettynä, olen saanut tehdä töitä kaikki nämä vuodet, jossa kädenjälki näkyy oikeasti.

Vapaa-ajalla intohimojani ovat perhe, hyvä ruoka (erityisesti italialainen keittiö), matkustaminen, lukeminen ja penkkiurheilu, joista jalkapallo pelien kuninkaana varastaa valitettavan ison osan.

Yhteystiedot
p. 040 563 4171
ari.kautto@ukiark.fi