Enni Murtomäki

Sisustusarkkitehti SIO // Valaistussuunnittelija // TaM, Oulu

Liityin UKI Arkkitehtien tiimiin syksyllä 2026. Monipuolinen koulutus- ja työtaustani antaa  vahvan pohjan julkitila-, valaistus- ja konseptisuunnitteluun sekä projektien sujuvaan hallintaan. Suunnittelijana lähestyn työtäni sekä luovasta että teknisestä näkökulmasta, sillä parhaat ratkaisut syntyvät mielestäni silloin kun toimivuus, estetiikka ja toteutettavuus kohtaavat.

Nautin erityisesti tiimityöskentelystä ja yhteistyöstä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Inspiroidun uusista ajatuksista, näkökulmista sekä suunnittelutyön monipuolisista haasteista. Erityisen motivoivaa on kehittää ratkaisuja, jotka vastaavat käyttäjien tarpeisiin ja tukevat tilan kokonaisvaltaista kokemusta. Valmiin lopputuloksen näkeminen ja sen vaikutusten konkretisoituminen on työssäni kaikkein palkitsevinta.

Työn ulkopuolella inspiraation lähteenä toimivat matkustaminen sekä uusien ympäristöjen havainnointi. Lapin maisemista maailman eri kaupunkeihin ulottuvat kokemukset tarjoavat jatkuvasti uusia vaikutteita, jotka heijastuvat myös omaan suunnitteluajatteluuni.

Yhteystiedot
p. 050 512 7579 
enni.murtomaki@ukiark.fi