Laakson yhteissairaalan hanke eteni uuteen vaiheeseen
Laakson yhteissairaalan suunnittelu ja rakentaminen eteni äskettäin uuteen vaiheeseen, kun SRV valittiin rakennushankkeen päätoteuttajaksi. Hanke toteutetaan yhteistyötä korostavalla allianssimallilla, jossa UKI Arkkitehdit on mukana osana Laakson LATU -ryhmittymää.
Laakson LATU on neljän hyvän osaajan työyhteenliittymä, määrittelee arkkitehti Raija-Liisa Miesmaa. UKI Arkkitehtien kumppanina toimivat Lukkaroinen Arkkitehdit, AW2 Arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto Tähti-Set.
Tilaajan suuntaan Laakson LATU toimii ja näkyy kuten yksi toimisto, jotta kaikki olisi asiakkaalle mahdollisimman helppoa. Miesmaan mukaan kesällä 2018 perustetussa ryhmittymässä työtavat ovat yhteisen tekemisen myötä muokkautuneet toimiviksi ja tehokkaiksi.
”LATU perustettiin vastaamaan pää- ja arkkitehtisuunnittelun kilpailutukseen. Vastuuta kannetaan ja suunnittelua tehdään yli toimistorajojen. Kaikissa tiimeissä on osaajia kaikista toimistoista. Näin on asiakkaan kannalta parempi, samoin työn tehokkuuden ja lopputuloksen näkökulmasta.”
”Ryhmässä toimistot eivät kilpaile keskenään, vaan tuemme toinen toisiamme, menestymme yhdessä jolloin asiakkaamme saa parhaan hyödyn käyttöönsä”
Raija-Liisa Miesmaa, UKI Arkkitehdit
Laakson yhteissairaalan hankkeessa oli alun perin kaksi tilaajatahoa, Helsingin kaupunki ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Miesmaan mukaan se tarkoitti, että erilaisten tahtotilojen sovittaminen on vaatinut ja vaatii koko ajan paljon panostusta.
Nyt yhteissairaalan toteuttamisesta, rahoittamisesta ja omistamisesta vastaamaan on perustettu Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala, jonka omistavat Helsingin kaupunki ja HUS tasaosuuksin 50/50. Pääkäyttäjiä sairaalassa tulevat olemaan Helsingin sosiaali- ja terveystoimi ja HUS.
Yhteistyötä allianssimallilla
Hanke toteutetaan yhteistyötä korostavalla allianssimallilla. Sopimuksen allekirjoittajina ovat SRV:n ja kiinteistöosakeyhtiön lisäksi keskeiset suunnittelijaosapuolet.
”Meidän pitää luoda allianssin toimintatavat, ja johtamisjärjestelyjä sekä integroitumista on nyt alussa aika paljon. Katselmoidaan suunnitelmia, päästään samalle viivalle, rakennetaan käytännön aikataulusta toteutukselle ja varmistetaan hankkeen kustannukset ja budjetin pitävyys”, kuvaa Miesmaa.
Allianssimallin ja päätoteuttajan valinnan lisäksi Miesmaa nostaa esiin Laakson hankkeen valtavan koon ja vaiheittaisen etenemisen.
”On sekä uudisrakentamista että vanhojen arvokkaiden sairaalarakennusten säilyttämistä ja korjaamista uuteen käyttöön. Sijainti on Helsingin keskustan alueella merkittävä, ja kaupunkikuvalliset näkökohdat nousevat isoon merkitykseen.”
”Samalla kun suunnitellaan sairaalaa, tehdään uutta asemakaavaa. Me tuemme kaavoitusta ja teemme siitä yhdessä sairaalan kannalta toimivan.”
Oman haasteensa Laakson hankkeeseen tuovat massiiviset liikennejärjestelyt. Sairaala-alueelle rakennetaan kokonaan uusi pääyhteys Auroranportin tunneli. Lisäksi rakennetaan Meilahden ja Laakson sairaala-alueet yhdistävä logistiikkatunneli.
”Kallioon rakennetaan myös huolto- ja parkkitilat. Kaiken tämän yhteensovittaminen ja maanpäällisten rakennusten muutosten huomioiminen pysty-yhteyksiin tekee kokonaisuudesta monitahoisen haasteen koko suunnittelutyölle”, Miesmaa kertoo.
UKI Arkkitehdit on yksi sairaalasuunnittelun johtava suomalainen osaaja, joka on mukana useassa suuressa sairaalahankkeessa. Oulussa UKIn suunnittelijoita työllistää OYS 2030, Tampereella työn alla on vuoden 2020 puolella alkanut Taysin uudistamisohjelman kakkosvaihe.
Sairaalakohteet ja kilpailutukset ovat niin suuria, että niissä menestyäkseen UKI on mukana erilaisissa työyhteenliittymissä toisten toimistojen kanssa.
”Esimerkiksi Taysin ykkösvaiheen teimme yhdessä arkkitehtitoimisto Tähti-Setin kanssa. Todella isoon kakkosvaiheeseen koottiin kuuden toimiston ryhmä.”
”Lisäksi olemme mukana Helsingissä Tammisairaalan suunnittelussa Meilahden alueella sekä Espoossa Jorvin sairaalan uudisrakennusprojektissa.”
Potilaat ja käyttäjät keskiössä
Modernissa sairaalasuunnittelussa potilas ja käyttäjät on nostettu kaiken keskiöön. Laakson sairaalan suunnittelussa LATU-ryhmä on hyödyntänyt virtuaalimallinnusta ja kerännyt palautetta niin henkilökunnalta kuin kokemusasiantuntijoilta. Potilaat ovat antaneet hedelmällistä palautetta siitä, millaisia psykiatrisen ja somatiikan osastojen ja potilashuoneiden tulisi olla.
”Joskus 1970-luvulla ajateltiin enemmän hoitoprosessia, ja sairaala oli kuten tehdas. Nyt potilaan polku suunnitellaan mahdollisimman sujuvaksi ja helpoksi. Potilasta ei riepotella sinne tänne.”
”Käyttöjoustavuus tarkoittaa, että tilat ovat helposti muunnettavissa eri tilanteiden ja laitteiden vaatimaan käyttöön ilman remontointia. Ja jos tulevaisuudessa joudutaan remontteihin, on jo varauduttu siihen, ettei niistä tule raskaita. Kun me pystymme tekemään tilat, joissa prosessit ovat helppoja, säästetään henkilöstön turhia kävelyaskeleita ja turhaa työtä. Siinä tehdään suurin säästö – rakentamiskustannukset ovat lopulta pieni osa sairaalan elinkaaren aikaisista kuluista,” Raija-Liisa Miesmaa sanoo.