Oppimista, jatkuvuutta ja kasvua

Kuusikymmentä vuotta tänä vuonna täyttävän UKI Arkkitehtien toimitusjohtaja Mikko Heikkinen pohtii toimiston menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.

Mitä voi oppia menneestä?

UKI Arkkitehdit on perheyritys ja sellaisena olemme vuosien mittaan oppineet, kuinka tärkeitä arvot ja toiminta niiden mukaisesti ovat. Arvot ovat aina kulkeneet mukanamme. Tähän liittyy pitkäjänteisyyden arvostaminen – emme hae pikavoittoja.

Varmasti olemme jotakin oppineet, kun toimistomme on jatkuvasti saanut töitä ja myös kasvanut. Uskon, että opimme myös koko ajan lisää. Tämä on jatkuva prosessi, jossa vertaamme toimintaamme yhteiskunnan, asiakkaiden ja muiden keskeisten osapuolten vaatimuksiin. Tarvittaessa meidän on aina oltava valmiina päivittämään työskentelyämme.

Mikä on tärkeää tällä hetkellä?

Kyllä se on jatkuvuuden turvaaminen. Olennaista on, että toimiston omistajat ja henkilöstö allekirjoittavat arvomaailmamme ja periaatteemme. Samalla meidän on huolehdittava siitä, että UKI Arkkitehdit pysyy kilpailukykyisenä ja kehittyy koko ajan.

Olemme murrosvaiheessa, meillä on suuret kasvumahdollisuudet ja tilanteemme näyttää myönteiseltä. Haasteita toki riittää. Yksi niistä on, että tarvitsemme lisää hyviä tekijöitä.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Haluamme olla entistäkin vahvempi tekijä omalla alallamme. Tavoittelemme kasvua kaikilla edustamillamme suunnittelualoilla. Erityisesti näemme kasvumahdollisuuksia pääkaupunkiseudulla.

Yksi merkittävä tekijä tulevaisuudessa on ilmastonmuutos. Se vaikuttaa varmasti myös meidän alaamme, mutta miten? Ja millaisia ratkaisuja se vaatii? Valmiita vastauksia ei minulla tällä hetkellä ole, mutta seuraamme asiaa tiiviisti ja pyrimme omalta osaltamme tarjoamaan myönteisiä ratkaisuja.