Solita sai brändinsä mukaiset toimitilat
Suomalainen teknologia-, strategia- ja designyritys Solita Oy sai uudet toimitilat Ouluun kesällä. Tupaantuliaisia vietettiin lokakuussa. Tilojen ja sisustuksen suunnittelusta vastasi UKI Arkkitehdeissä tiimi, jossa olivat mukana sisustusarkkitehti Tanja Väyrynen, arkkitehdit Kimmo Mansisto ja Ulla Passoja sekä arkkitehtiopiskelija Mirva Korhonen.
Solitan uudet tilat sijaitsevat kauppakeskus Valkean yhteydessä – keskuksen niin sanotussa Galleria-osassa – aivan Oulun ydinkeskustassa. Tilat sijoittuvat kahteen kerrokseen. Pinta-alaltaan ne ovat 860 neliömetriä.
Sisustusarkkitehti Tanja Väyrynen kertoo, että Solita esitti suunnittelijoille muutamia toiveita: tilojen pitäisi olla viihtyisät, toteuttaa Solitan brändiä, neuvottelutiloja täytyy olla riittävästi ja akustiikan oltava kunnossa.
”Yritykset toivovat yhä useammin, että toimitilojen sisustus heijastaa niiden brändiä. Sisustussuunnittelussa tämä vaikuttaa ennen kaikkea tilojen visuaaliseen ilmeeseen ja värimaailmaan. Näin oli myös Solitan tapauksessa”, hän toteaa.
Solitan toimistossa työpisteet sijoittuvat pääosin ikkunanauhavyöhykkeelle toimitilan reunalle. Erikokoiset ja -näköiset neuvottelutilat – boksit – asettuvat puolestaan keskelle tilaa siten, että ne jakavat työpistevyöhykkeet kahteen osaan. Tämä ratkaisu vaikuttaa myönteisesti myös tilojen akustiikkaan – samoin kuin lattioissa käytetyt tekstiililaatat.
Varsinaisesta avokonttorista ei Tanja Väyrysen mielestä voi Solitan tapauksessa puhua, sillä tilassa on runsaasti eri tavoin kalustettuja vyöhykkeitä eri tarkoituksiin kuten rentoutumiselle, vuorovaikutukselle, neuvotteluille ja keskittymiselle. Puhelinkeskusteluja varten toimistoon suunniteltiin keskitilan bokseihin integroituvat puhelinkopit.