UKI Arkkitehdit juhlisti 60-vuotista taivaltaan kirjalla ja ekskursiolla

60 vuotta täyttävä UKI Arkkitehdit on julkaissut juhlakirjan, jossa se esittelee kuluneen vuosikymmenen aikana suunnittelemiaan kohteita. Kasvun vuosikymmen -kirja on jatkoa UKI Arkkitehtien kymmenen vuotta sitten julkaisemalle Huomisen tekijät -teokselle, jossa kerrottiin toimiston historiasta sekä suunnittelukohteista ensimmäisen 50 vuoden ajalta.

Uuden juhlakirjan taiteellinen johtaja Ilpo Okkonen sanoo teoksen kuvaavan UKI Arkkitehtien laajaa ja monipuolista osaamista sen tekemien töiden kautta.

”Toimiston työt puhuvat puolestaan. UKI Arkkitehdit tekee käyttäjälähtöistä arkkitehtuuria, mutta samalla sellaista, joka miellyttää silmää ja vaikuttaa myönteisesti rakennettuun ympäristöön”, hän pohtii.

Juhlakirja tarjoaa myös näkymän rakennuksiin, jotka usein jäävät yleisöltä piiloon. Etenkin teollisuuskohteet ovat tällaisia.

Ilpo Okkonen kertoo arvostavansa sitä, että uusinta teknologiaan omassa työssään käyttävä toimisto on halunnut esitellä toimintaansa juuri painetun kirjan muodossa. Jatkuvasti kehittyvien ja muuttuvien tallennusformaattien maailmassa kirjalla voikin jättää pysyvän jäljen tuleville sukupolville.

Juhlakirja on 160-sivuinen, sidottu ja kovakantinen. Sen valokuvista vastaa pääosin Ilpo Okkonen, graafisesta suunnittelusta ja taitosta Studio Ilpo Okkonen Oy:n AD Juho Naumanen ja teksteistä Kari Arokylä

UKI Arkkitehdit teki syyskuussa juhlaekskursion Lissaboniin koko henkilökunnan voimin. Ohjelmassa oli muun muassa tutustumista Portugalin pääkaupungin arkkitehtuuriin sekä sen lähellä sijaitseviin Sintran ja Cascaisin kaupunkeihin.

Lissabonissa kiinnostuksen kohteina olivat erityisesti Parque das Naçõesin ja Belémin alueet. Ensiksi mainittu on Lissabonin modernein kaupunginosa, joka syntyi vuoden 1998 maailmannäyttelyn myötä. Belémissä on puolestaan paljon historiallisia nähtävyyksiä.

Ekskursiolaiset vierailivat myös taidetta, arkkitehtuuria ja teknologiaa esittelevässä MAAT-museossa ja Calouste Gulbenkian -museossa sekä Adega mãe-viinitilalla.

Onnistuneen juhlamatkan annin voi kiteyttää viiteen sanaan: yhdessäoloa, arkkitehtuuria, kulttuuria, ruokaa ja viiniä.