UKI Arkkitehdit laajentaa toimintaansa ­
pk-seudulle
– osti helsinkiläisen Arkkitehti­toimisto Arknovan

Oululainen arkkitehtitoimisto UKI Arkkitehdit Oy pyrkii entistä vahvemmin pääkaupunkiseudun suunnittelumarkkinoille. Yritys on juuri solmitulla kaupalla hankkinut omistukseensa pitkään Helsingissä toimineen Arkkitehtitoimisto Arknova Oy:n. Kauppa toteuttaa osaltaan oululaisyrityksen strategiaa, joka tähtää toiminnan määrätietoiseen kasvattamiseen akselilla Oulu-Jyväskylä-Helsinki.

UKI Arkkitehtien toimitusjohtaja Mikko Heikkinen huomauttaa, että Jyväskylässä yrityksellä on ollut toimisto jo useita vuosia. Arknovan hankinta Helsingistä on hänen mukaansa johdonmukainen jatko laajentumissuunnitelman toteuttamiselle.

”Meillä on tähän mennessä ollut suunnitteluprojekteja pääkaupunkiseudulla aina silloin tällöin. Emme kuitenkaan ole erityisesti hakeneet asiakkaita sieltä. Nyt tarkoituksemme on Arknovan avulla kasvaa pääkaupunkiseudun isoilla markkinoilla huomattavasti”

toteaa Mikko Heikkinen.

Toki UKI Arkkitehdeillä on vahva side Helsinkiin jo vanhastaan toimiston perustajan, professori Uki Heikkisen kautta. Hän valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1938 ja työskenteli suunnittelijana Kulutusosuuskuntien Keskusliiton suunnitteluosastolla Helsingissä vuoteen 1945 saakka. Uki Heikkisen ehkä merkittävimpiä töitä kaupungissa ovat useat Munkkiniemessä sijaitsevat talot sekä Munkkiniemen porttina tunnetut rakennukset.

Toimitusjohtaja Mikko Heikkinen arvioi, että UKI Arkkitehdit ja Arknova ovat profiililtaan varsin samanlaisia toimistoja, mutta niiden vahvuudet täydentävät kuitenkin sopivasti toisiaan. Samaan mieltä on Arknovan toimitusjohtaja Pekka Jämsä.

”UKI Arkkitehdit tuo meille lisää kapasiteettia ja esimerkiksi 3D-suunnittelumenetelmien osaamista. Me puolestamme tuomme tähän kokonaisuuteen pääkaupunkiseudun markkinoiden tuntemusta, pitkäaikaisia asiakkuuksia ja muun muassa raideliikenteeseen liittyvien rakennusten suunnittelukokemusta”

kertoo Pekka Jämsä.

Arknova jatkaa yrityskaupan jälkeen Helsingissä toimintaansa entisellä nimellään UKI Arkkitehtien tytäryhtiönä.

Oululainen UKI Arkkitehdit Oy on pian jo kuusikymmentä vuotta toiminut arkkitehtitoimisto, jonka palveluksessa on tätä nykyä runsaat neljäkymmentä henkeä. Toimisto on alallaan yksi Suomen suurimmista. Myös Arknovalla on jo pitkä, neljänkymmenen vuoden mittainen, kokemus monipuolisista suunnittelutehtävistä. Toimiston palveluksessa on neljä henkilöä.

Lisätiedot

UKI Arkkitehdit Oy
Toimitusjohtaja Mikko Heikkinen
050 305 5496

Arkkitehtitoimisto Arknova Oy
Toimitusjohtaja Pekka Jämsä
040-555 4705