UKI Arkkitehdit sai yhdeksän uutta osakasta

UKI Arkkitehdit on saanut yhdeksän uutta osakasta. He ovat vastuullisissa rooleissa asiakasprojekteissa työskentelevät Mika Avela, Marjaana Harjapää, Mikko Kaira, Hanna Kangas, Vesa-Pekka Kiiskinen, Mika Nieminen, Ari Ronkainen, Meri Ruuskanen ja Timo Vihtkari.

UKI Arkkititehtien uudet ja vanhat osakkaat yhteiskuvassa

”Toimisto haluaa tarjota osakkuusmahdollisuutta tekijöilleen, joilla on merkittävää suunnitteluosaamista, vaikutusta yhtiön menestykseen sekä kiinnostusta kehittää yritystä ja palveluamme asiakkaan parhaaksi”,  sanoo UKI Arkkitehtien varatoimitusjohtaja Ulla Passoja.

Passojan mukaan olennaista on, että osakkaat muodostavat ryhmän, jonka jäsenet luottavat toisiinsa ja työskentelevät yhteisen tavoitteen ja korkealaatuisen arkkitehtuurin eteen toisiaan auttaen, mutta tuovat erilaisia näkökulmia avoimeen keskusteluun.

Osakkuusmahdollisuus oli houkutteleva tilaisuus, johon oli luontevaa tarttua, kertovat Helsingin toimistolla työskentelevät rakennusarkkitehti Timo Vihtkari ja arkkitehti Marjaana Harjapää.

Arvostan UKIn mukavaa henkeä, jota haluan olla edelleen kehittämässä eteenpäin

Marjaana Harjapää, UKI Arkkitehdit

Osakkuus on myös luottamuksen osoitus

Uusista osakkaista Vesa-Pekka Kiiskinen työskenteli äskettäin kolmisen vuotta suunnittelupäällikkönä rakennusliikkeessä. UKIlle palattuaan hän jatkoi työtään arkkitehtina ja aloitti työnsä suunnitteluryhmän vetäjänä.

”Osakkuutta pidän molemminpuolisena luottamuksen osoituksena. Minulle on tärkeää, että pääsen osaltani kehittämään yritystä ja olemaan päivittäisessä tekemisessä tiiviisti mukana”, sanoo asiakasrajapinnassa hyvin viihtyvä Vesa-Pekka.

UKI Arkkitehtien tuoreiden osakkaiden joukosta pisimpään yrityksessä on työskennellyt arkkitehti Ari Ronkainen, joka saavuttaa vuoden päästä 35 palveluvuoden rajapyykin.

”Minulle on kertynyt arkkitehtitoimistossa toimisesta paljon ja monipuolista kokemusta. Rooli osakkaana tuntuu luontevalta jatkumolta aikaisempaan tekemiseeni”, Ari luonnehtii.

Tuoreita ukilaisia ovat uudet osakkaat Hanna Kangas, Mika Nieminen ja Meri Ruuskanen. Heillä kaikilla on taustalla pitkä ura vastuullisissa tehtävissä Arkkitehtitoimisto Laatiossa, jonka yhdistymisestä UKI Arkkitehteihin kerrottiin elokuussa 2021. Hanna, Mika ja Meri ehtivät toimia kymmenen vuotta Laation osakkaina.

”Koin ja koen osakkuuden hyvin mielekkäänä, koska siinä pystyy vaikuttamaan, mihin suuntaa yritys kulkee. Mahdollisuuden avauduttua oli luonnollista jatkaa osakkaana täällä, vaikka nyt kokonainaisuus onkin aiempaa paljon isompi”, Meri sanoo.

Helsingin toimiston vetäjä Mikko Kaira on pitkän työuransa aikana ehtinyt olla osakkaana useassa toimistossa. Hänen mukaansa tuntuu hyvältä tuoda kertynyttä kokemusta ja osaamista UKIn käyttöön.

”Useimmista osakkaista poiketen olen jo arkkitehdin uralla loppupäässä. On mielenkiintoista kokea vielä tällainen malli, jossa pyydetään osakkaaksi valmiiseen toimistokuvioon.”

Aito mahdollisuus vaikuttaa

Sairaalasuunnittelun parissa työskentelevä arkkitehti Mika Avela sanoo ajatelleensa jo aiemmin, että olisi kiva kuulua osakkuudella firmaan, jossa työskentelee. Kun projekteissa toimii vetovastuussa, on oikein hakeutua paikoille, joissa voi tuoda ajatuksiaan esiin ja vaikuttaa oikeasti yrityksen tapaan toimia.

”Olen tykännyt olla UKIlla, ja koin kunniaksi, kun toimitusjohtaja soitti ja ehdotti osakkuutta. Tähän sitoutuminen on vähän kuin naimisiin meno: kun hän kosi, olin liikuttunut ja vastasin myöntävästi”, Helsingin toimistolla työskentelevä Mika keventää.

Vesa-Pekka Kiiskinen ja Hanna Kangas lisäävät vielä yhden huomion: asiakkaat tuntuvat kuuntelevan tarkalla korvalla, kun äänessä on suunnittelutoimiston osakas.

”Ehkä asiakas ajattelee, että tuolla ei ainakaan ole jalka oven välissä, osakkaana hän varmaan pysyy toimistossa ja projekteissa.”

UKI Arkkitehtien osakkaina jatkavat myös toimistossa työskentelevät arkkitehdit Pauli Koivisto, Kimmo Mansisto, Raija-Liisa Miesmaa, Ulla Passoja, Teuvo Tuorila, Kimmo Turpeenniemi ja Timo Tyynismaa.

Yrityksen pääomistaja on toimitusjohtaja, kolmannen polven yrittäjä Mikko Heikkinen.