Historia

Vankkaa asiantuntemusta

Läpi vuosikymmenen jatkui suunnittelu energia-, kemian- ja koneteollisuuden tuotantolaitosten kymmenissä kohteissa. Näistä kohteista yksi mielenkiintoisimmista on Oy Metsä-Rauma Ab:lle suunniteltu Rauman Sellutehdas. Sellun lisäksi tehdas tuottaa sähköä, höyryä, manteliöljyä ja tärpättiä.

HISTORIA_90luku_raumansellu

Teknologian kehitys enteili teollisuuden rakenteellista muutosta. Arkkitehtuuritoimisto Uki Heikkisen suunnittelukohde Oulun Teknologiakylä ja sen rakentuminen ICT-alan ympärille oli merkittävä tulevaisuutta määrittelevä tekijä sekä Oululle että koko Pohjois-Suomelle.

Samaan aikaan päivittäistavarakaupat keskittivät toimintoja ja markettien koot kasvoivat yhä suuremmiksi. Vuosikymmenen aikana Arina-yhtymä tilasikin Arkkitehtuuritoimisto Uki Heikkiseltä useita suunnitelmia Pohjois-Suomen alueen myymälöistä.

Kulttuurirakennuksista vuosikymmenen merkittävin suunnittelukohde oli Kuhmo-talo, joka on tullut kuuluisaksi muun muassa Kuhmon kamarimusiikkifestivaalien estradina.

kuhmosali

Vuonna 1993 Arkkitehtuuritoimisto Uki Heikkinen muuttui UKI Arkkitehdit Oy:ksi. 1990-luvun jälkipuoliskolla UKI Arkkitehdit laajensi toimintaansa yhteistyössä Arkkitehtitoimisto Holma & Vuolteenahon kanssa, joka oli profiloitunut sairaaloiden ja puolustusvoimien laitosten suunnittelijana.

kuhmosali2

Lähde: UKI Arkkitehdit, Huomisen tekijät, Niskala & Okkonen, 2009