1960-luku oli koko Suomessa voimakasta lähiörakentamisen aikaa. Oulun Lintulan kaupunginosa oli Pohjois-Suomen ensimmäinen aluerakentamiskohde, jossa suunnittelua ohjasi aiemmin laadittu Oulun yleiskaava. Alueen rakennussuunnitelmat laati Arkkitehtuuritoimisto Uki Heikkinen.
Historia
Monipuoliseksi asiantuntijaksi
Samaan aikaan Suomessa yleistyivät ”selvaakkitalot”, jossa tilankäyttöä minimoitiin ja rakennusmenetelmää yksinkertaistettiin. Oulussa Höyhtyän alueella on maakunnallisesti merkittävä ”selvaakkitalojen” alue, johon toimisto laati useita suunnitelmia.
Maan vaurastuessa kauppa- ja liikerakennusten suunnittelu lisääntyi. Pankkirakennukset ja ostoskeskukset olivat tyypillisiä suunnittelukohteita Pohjois-Suomessa. Koulutustarpeen kasvaessa myös uusia kouluja rakennettiin runsaasti. Arkkitehtuuritoimisto Uki Heikkisen suunnittelemista julkisista tiloista merkittävimmät olivat Oulun sairaanhoitajaopiston koulu- ja asuntola, jotka valmistuivat vuonna 1962.
Arkkitehtuuritoimisto Uki Heikkisestä tuli voimalaitosrakentamisen erityisasiantuntija, kun Pohjolan Voima valitsi yrityksen Iijoen vesivoimalaitosten arkkitehtisuunnittelijaksi. 1960-luvulla Iijoelle rakennettiin kaikkiaan neljä voimalaitosta.
Kemijärvi Oy:n toimesta Pohjois-Suomen kolmas sulfaattiselluloosatehdas rakennettiin Kemijärvelle, Patojärven rannalle. Se oli vaativa suunnittelukohde, mutta ennen kaikkea se oli Arkkitehtuuritoimisto Uki Heikkiselle merkittävä valtiojohtoinen, maakunnan toimijoiden ja paikallisyhteistyön tukema teollisuushanke.
Lähde: UKI Arkkitehdit, Huomisen tekijät, Niskala & Okkonen, 2009